Paula Martikainen
Visual Artist
Tietoja minusta
- Paula Martikainen
- s. Kangasala, asuu ja työskentelee Helsingissä, Finland
- Kuvataiteilija, puupiirtäjä ja taideopettaja OPINNOT; Kuvataideakatemia 2001 (KuM), Taiteen pedagogiset opinnot Aalto-yliopisto, Taideteollinen korkeakoulu 2007- (yhteystiedot; paula.martikainen(at)gmail.com, puh.050 352 3623)
SEURAAVA PUUPIIRROSKURSSI ON KESÄKURSSI HELSINGIN SEUDUN KESÄYLIOPISTOSSA HEINÄKUUSSA 2013 – ilmottautuminen alkanut
PUUPIIRROSKURSSI / TYÖPAJA KAAPELITEHTAALLA KEVÄÄLLÄ 2013 /
SEURAAVA TALVIKURSSI ALKAA LOKAKUUSSA 2013 - ilmottautuminen alkanut
Puupiirroskursseillani tutustumme länsimaiseen puupiirrosmenetelmään. Tavoitteena on opettajan johdolla ymmärtää puupiirrosmenetelmän perusteet ja tutustua kuvantekemisen mahdollisuuksiin. Työskentely on ohjattua ja samalla koko ryhmän vuorovaikutus on tärkeä osa työskentelyä. Kurssilla pohditaan kuvantekemisen lähtökohtia ja ideoita sekä opitaan ja kerrataan tekniikkaa. Aiempaa kokemusta et tarvitse vaan ajatus on, että luonnoksia hiotaan puupiirrosmenetelmään sopivaksi. Pidemmälle ehtineet voivat tulla syventämään omaa osaamistaan.
Kokoonnumme kaapelitehtaalla sunnuntaisin klo 13-17 ( syksyllä klo 12-17 ja tapaamisia 7 kertaa)
Lisätietoa saa Helsingin Taiteilijaseurasta tai taiteilijalta paula.martikainen(at)gmail.com.
Puupiirros Keltainen Lehti (koko 78x98 cm).
IN ENGLISH / KUVATAITEILIJAMATRIKKELI
Englishttp://www.kuvataiteilijamatrikkeli.fi/en/artists/2436
suomeksi http://www.kuvataiteilijamatrikkeli.fi/fi/taiteilijat/2436
Puupiirroksen juuret vievät itään Kiinaan ja Japaniin. Idän filosofia ja länsimainen ajattelu yhdistyvät puupiirroksessa yhteen hengittäväksi kokonaisuudeksi, jonka tuloksena on syntynyt länsimainen puupiirrosmenetelmä. Puumateriaali antaa menetelmälle lähtökohda, jonka rosoinen, lämmin, elävä ja maanläheinen olemus johdattaa tekijää kokemaan puun kautta avautuvaa maailmaa. Puu kietoo tekijänsä tähän materiaalin ympäröimään maailmaan ja tekee siksi työskentelystä erityistä ja ainutlaatuista.
Paula Martikainen is a visual artist and living and working in Helsinki. Martikainen has done installations, paintings and photographs, but her most important method is woodcut. Martikainen get inspiration from the rough, lively and warm material, wood itself. Wood has its own interesting language, and that Martikainen try to find out when she bite into the material and look how the special moment consist. Her works are marks and routes of wooden material, and tells specific stories experienced. Paula Martikainen has graduated from the Academy of Fine Arts in Helsinki in 2001. She has also studied in the art universities in Cuenca and in Madrid, in Spain.
sunnuntai 3. maaliskuuta 2013
sunnuntai 27. tammikuuta 2013
Puupiirros
oikeiden värisävyjen ja värin viskositeetin hakemista ja kuvalaatan värjääminen
ja kurssin valmiita teoksia
keskiviikko 10. lokakuuta 2012
VENETSIASSA LOKAKUUSSA 2012
Woodcuts Sala Camino, Venice, Italy / Puupiirroksia Venetsia, ItaliaIllumination nature in Venice
Exhibition in Sala del Camino, Ex Convento Ss. Cosma e Damiano in Giudecca, Venice
Welcome to see our exhibition Illuminating Nature – Contemporary Art from Finland. The exhibition is part of the Helsinki-Venice cultural cooperation. At the same time you can visit Sustainable Design from Finland – exhibition in Spazio Punch, also in Giudecca.
tiistai 25. syyskuuta 2012
AAARGH! – 10 years later. Galleria Huuto
Galleria Huuto 10th anniversary exhibition
8–23 September 2012
Jätkäsaari Makasiini L3, 2nd and 4th floor
Tyynenmerenkatu 6 (Hietasaarenkuja 6), Helsinki
http://www.galleriahuuto.net/?p=6315&lang=en tiistai 3. toukokuuta 2011
2011 SUOMEN TAIDEGRAAFIKOIDEN TOUKOKUUN KUUKAUDEN TAITEILIJA
3.5. - 29.5.2011
139 x 97 cm
torstai 11. marraskuuta 2010
2010 TAMMISAAREN KIRJASTO
2007 GALLERIA HUUTO UUDENMAANKATU HELSINKI
GALLERY HUUTO, HELSINKI
Huuto Uudenmaankatu
Huuto Uudenmaankatu
puupiirros Kulta-Bambi
2005 GALLERIA HUUTO UUDENMAANKATU, HELSINKI
PAINTINGS, INSTALLATIONS AND PHOTOGRAPHIES
UUSI JÄRJESTYS
21.9. – 2.10. 2005
Pitkän ajan jälkeen on kuitenkin mahdotonta tehdä muistoista tarkkaa kuvaa. Kuva muuttaa muotoaan ja kaikki epäolennainen karsiutuu pois. Syntyy riisuttu versio, uusi järjestys ja kaikkein tärkein on jäänyt jäljelle.
Installaatiossa ”suojaavat” kädet antavat suojan ja turvan. Ne rutistavat, hellivät ja pitävät kiinni. Kädet ovat lohduntuoja kuin tyyny johon tekee mieli painaa päänsä. Käsien voima ja vahvuus kuin myös niiden pehmeys ja kauneus tekevät niistä kiehtovan ja kuvattavan.
21.9. – 2.10. 2005
Pillow installation gallery Huuto
Oil paintings series of Begining and pillow installation
Photography Sheltering 4.
INSTALLAATIO RAJAPYYKKI NÄYTTELYSSÄ KAAOS KALPENEE
GALLERY FORUM BOX, HELSINKI, FINLAND
Teos kuvattuna "tavallisessa valoisassa tilassa"























